Merihovi ei ole vain historiaa ja arvovieraita – Se on myös tarinoita, jotka kuiskivat käytävillä
Kemi oli jo 1900-luvun alkupuoliskolla pohjoisen suurteollisuuden sykkivä keskus. Sahanpatruunat ja uittopäälliköt päättivät kaupungin suunnan, ja koska hotellia ei vielä ollut, liiketuttavat kestittiin yhtiöiden saleissa.
Kerrotaan, että Kemi-yhtiön johtaja ajoi 1930-luvulla päivittäin troikkahevosilla Haaparannan Kaupunginhotelliin liikelounaalle – kuin muistutuksena ajasta, jolloin vauraus liukui hevoskavioiden tahdissa rajan yli.
Sotien jälkeen kaikki muuttui. Vuonna 1946 aloitettiin uuden hotellin perustustyöt. Rakennustarvikkeet olivat kortilla: betoniraudat, naulat ja tiilet haettiin Muurolan vanhasta parantolasta, jonka saksalaiset olivat perääntyessään räjäyttäneet. Naulat suoristettiin käsin, tiilet puhdistettiin yksitellen. Työmaalla ahersi parhaimmillaan yli 300 rakentajaa – kuin yhteinen lupaus siitä, että raunioista syntyy jotakin pysyvää.
Huhtikuun 27. päivänä 1949 ovensa avasi Hotelli Merihovi. Ensimmäisen luokan ravintolan rinnalle tuli arkisempi Ankkuri, ja pian hotelli nousi kaupungin sydämeksi. Myöhemmin Urho Kekkonen yöpyi Merihovissa toistuvasti Lapin kalamatkoilta palatessaan – presidentillinen leima sinetöi hotellin aseman.
Mutta Merihovi ei ole vain historiaa ja arvovieraita. Se on myös tarinoita, jotka kuiskivat käytävillä. Historiantutkija Mauri Karvonen omisti hotellille kokonaisen luvun teoksessaan Aavetaloja ja ihmiskohtaloita. Hänen mukaansa Merihovin sisällä voi yhä aistia 1940-luvun tunnelman – ja sen mukana vieraita tuonpuoleisesta.
Hotellin henkilökunta on kertonut, että toisen kerroksen ravintolasalin kabinetin ovet saattavat aukeilla itsekseen
Silmäkulmassa vilahtavat hahmot, utuiset ja tummat haamut, ovat toistuneet kymmenissä kertomuksissa. Erityisesti toisen kerroksen ravintolasalin kabinetti elää omaa elämäänsä: ovet aukeilevat itsekseen, vaikka niiden pitäisi olla lukossa. Henkilökunta on nähnyt aavemaisia hahmoja salissa, johon ei ole ollut fyysistä pääsyä.
Alakerran Cafe Bar Ankkuri tunnetaan puolestaan kujeilevista hengistään. Yöportieeri kertoi sulkeneensa lounastiskin verhot – vain palatakseen hetken kuluttua ja huomatakseen ne jälleen auki. Kun sama toistui vielä kerran lukitussa ravintolassa, verhot saivat jäädä. Respa oli saanut tarpeekseen näkymättömästä pilailijasta.
Kummallisuudet eivät rajoitu sisätiloihin. Aivan hotellin läheisyydessä, Keskuspuistokadun ja Pohjoisrantakadun risteyksessä, kerrotaan olevan näkymätön portti. Elävät eivät sitä näe – se on kuolleita varten. Välitilaan jääneiden sielujen väylä, jonka kautta matka jatkuu kohti ikuista rauhaa.
Kun Merihovi avattiin täysin uudistettuna 30.10.1999, remontissa kunnioitettiin vanhaa: alkuperäiset valaisimet jäivät paikoilleen, hopeat kiillotettiin kaappeihinsa, ravintolat säilyivät entisillä paikoillaan. 69 huonetta odotti uusia vieraita. Ja ehkä – jos kuuntelee tarkasti – myös muutamaa vanhaa.
Merihovi on yhä tyylikäs klassikko. Mutta öisin, kun käytävät hiljenevät ja Ankkurin verhot kahisevat ilman syytä, moni miettii samaa: kuka kulkee hotellissa silloin, kun kaikki muut nukkuvat?
Kuvia:
