Kun työkyky ei enää riitä – kuka lopulta päättää, milloin ihminen on tarpeeksi sairas?

Työkyvyttömyyseläkettä ratkaistaessa sairaus ja lääkärinlausunnot ovat keskeisessä asemassa. Silti kaksi samankaltaisesti sairasta ihmistä voi päätyä erilaiseen lopputulokseen. Arvioinnissa voidaan joutua pohtimaan myös ikää, koulutusta, työhistoriaa ja sitä, millaista työtä ihmiseltä voidaan hänen tilanteessaan kohtuudella edellyttää.

Kun ihmisen terveys pettää, voisi ajatella, että kysymys työkyvyttömyydestä olisi yksinkertainen: lääkäri toteaa vakavan sairauden ja sen vaikutukset, minkä jälkeen ratkaistaan, pystyykö ihminen jatkamaan työelämässä.

Todellisuus ei ole näin suoraviivainen

Työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jan Schugkin mukaan lähtökohtana on sairaus tai vamma, joka alentaa työkykyä selvästi. Selvissä tapauksissa ratkaisu voi olla yksinkertainen. Esimerkiksi laaja aivoinfarkti voi viedä toimintakyvyn niin perusteellisesti, ettei työkyvyttömyydestä juuri jää epäselvyyttä.

Vaikeampia ovat rajatapaukset.

Niissä lääketieteellisten seikkojen lisäksi joudutaan arvioimaan ihmisen kokonaistilannetta: ikää, koulutusta, työhistoriaa ja mahdollisuuksia hankkia toimeentulonsa sellaisella työllä, johon jäljellä oleva työkyky vielä riittäisi.

Asuinpaikkakin voi vaikuttaa

Yllättävää on, että myös asuinpaikalla voi käytännössä olla merkitystä.

Pääkaupunkiseudulla erilaisia työtehtäviä on huomattavasti enemmän kuin pienellä paikkakunnalla. Jos sairaus estää entisen työn tekemisen, kaupungissa saattaa löytyä jokin toinen tehtävä. Syrjäseudulla vastaavaa mahdollisuutta ei välttämättä ole.

Schugkin mukaan pienellä paikkakunnalla asuva voi tästä syystä päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle hieman helpommin kuin kaupungissa asuva.

Yksilön kannalta asetelma herättää väistämättä kysymyksen oikeudenmukaisuudesta. Saman sairauden vaikutukset eivät muutu sen mukaan, missä ihminen asuu, mutta mahdollisuudet selviytyä työelämässä voivat muuttua ratkaisevasti.

Oma tilanteeni pakottaa miettimään työkyvyn rajaa

Minulle tämä keskustelu ei ole vain uutinen työkyvyttömyyseläkkeistä. Se koskettaa omaa elämääni hyvin läheltä.

Olen tällä hetkellä osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja tarkoitukseni on päästä kuntoutuslääkärin vastaanotolle arvioimaan tilannettani ja mahdollisuutta hakea varsinaista työkyvyttömyyseläkettä.

Sairastan vakavaa verisairautta, joka on kulkenut elämässäni mukana pitkään. Viime vuosina tilanne on muuttunut entistä vakavammaksi.

Olen saanut kolmen vuoden aikana viisi TIA-kohtausta eli ohimenevää aivoverenkiertohäiriötä.

Kun kohtauksia tulee toistuvasti, kysymys työkyvystä näyttää aivan erilaiselta kuin pelkissä lomakkeissa.

Pystyn edelleen tekemään asioita. Pystyn kirjoittamaan, ajattelemaan, liikkumaan ja hoitamaan monia tavallisen elämän tehtäviä. Ulkopuolisen silmissä voin näyttää täysin työkykyiseltä.

Mutta onko se sama asia kuin kyky tehdä työtä säännöllisesti ja turvallisesti?

Ei välttämättä.

Viiden TIA-kohtauksen jälkeen joutuu miettimään myös sitä, mitä tapahtuu seuraavalla kerralla. TIA menee määritelmänsä mukaisesti ohi, mutta sen kokeminen muistuttaa hyvin konkreettisesti siitä, kuinka haavoittuva ihmisen terveys voi olla.

Siksi omassa tilanteessani kysymys ei ole siitä, haluanko tehdä töitä.

Kysymys on siitä, kuinka paljon terveyteni enää kestää ja kuinka suuren riskin minun pitäisi ottaa osoittaakseni olevani työkykyinen.

Työkyvyttömyys ei tarkoita täydellistä toimintakyvyttömyyttä

Tässä on mielestäni koko keskustelun tärkeä kohta.

Työkyvyttömyys ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi olla vuoteenomana tai kykenemätön tekemään mitään.

Vakavasti sairas ihminen voi käydä kaupassa, tavata ystäviä, käyttää tietokonetta, harrastaa ja viettää välillä aivan tavallista elämää.

Mutta työelämä on eri asia.

Työtä pitäisi pystyä tekemään säännöllisesti viikosta ja kuukaudesta toiseen. Työntekijältä odotetaan tiettyä suorituskykyä, jaksamista ja ennustettavuutta.

Sairaus ei kuitenkaan noudata työvuorolistoja.

Voiko ihmiseltä aina vaatia uuden ammatin?

Työkyvyttömyyden arvioinnissa pohditaan myös mahdollisuutta kouluttautua uudelleen.

Nuorelta ihmiseltä voidaan yleensä odottaa enemmän joustavuutta kuin ikääntyneeltä. Korkeasti koulutetulla saattaa puolestaan olla enemmän mahdollisuuksia siirtyä toisenlaisiin tehtäviin kuin ihmisellä, joka on tehnyt koko työuransa fyysistä työtä.

Etätyö on tuonut uusia mahdollisuuksia, mutta sekään ei ratkaise kaikkea.

Se, että ihminen kykenee istumaan tietokoneen ääressä tunnin tai kaksi, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän kykenee tekemään kahdeksan tunnin työpäiviä viitenä päivänä viikossa.

Samoin se, että ihminen pystyy puhumaan puhelimessa, ei tee hänestä automaattisesti työkykyistä puhelinmyyjää.

Työkyvyn pitäisi tarkoittaa realistista mahdollisuutta tehdä työtä ja ansaita sillä toimeentuloa – ei teoreettista mahdollisuutta keksiä jokaiselle ihmiselle jokin tehtävä, jonka hän ehkä pystyisi suorittamaan.

Missä vaiheessa yrittämistä on jo tarpeeksi?

Omassa tilanteessani olen joutunut miettimään tätä paljon.

Kun vakavan sairauden kanssa on elänyt pitkään, omaan tilanteeseensa myös sopeutuu. Asioita, joita terve ihminen saattaisi pitää pelottavina, alkaa itse pitää osana normaalia elämää.

Mutta viisi TIA-kohtausta kolmessa vuodessa pakottaa kysymään

Missä vaiheessa ihmisellä on oikeus sanoa, että nyt riittää?

Työkyvyttömyyseläkkeen tarkoitus ei pitäisi olla palkita ihmistä eikä myöskään rangaista häntä siitä, että hänellä on vielä jotakin toimintakykyä jäljellä.

Sen pitäisi antaa turvaa tilanteessa, jossa sairauden vuoksi työelämässä jatkamista ei voida enää kohtuudella edellyttää.

Minä en vielä tiedä, mikä oman eläkeasiani lopputulos tulee olemaan. Se arvioidaan aikanaan lääketieteellisten selvitysten ja työkykyni perusteella.

Mutta yhden asian tiedän.

Ihmisen työkykyä ei pitäisi arvioida vain sen perusteella, pystyykö hän vielä tekemään jotakin.

Paljon tärkeämpi kysymys on:

Pystyykö hän tekemään työtä turvallisesti, säännöllisesti ja ilman, että työssä pysymisestä maksetaan liian kovaa hintaa omalla terveydellä?

Siinä on lopulta koko työkyvyttömyyseläkkeen inhimillinen ydin.