Tokion fiasko: Keihäänheiton biomekaniikka Suomessa – tutkimusta ilman tulosta?
Suomalaisella keihäänheitolla on pitkät perinteet, mutta viime vuosina kansainvälinen menestys on jäänyt ohueksi. Viimeisin osoitus tästä nähtiin Tokion MM-kisoissa, joissa miesten loppukilpailuun ei selvinnyt yhtään suomalaista – ensimmäistä kertaa koskaan. Tilanne herättää kysymyksen: miksi suomalainen biomekaniikan tutkimus ei ole siirtynyt urheilulliseksi menestykseksi?
Tutkimusta jo 1980-luvulta alkaen
Jyväskylän yliopistossa tehtiin merkittävää pioneerityötä jo 1980-luvulla. Tapio Korjus, myöhemmin itsekin olympiavoittaja, teki pro gradu -tutkielmansa keihäänheiton biomekaniikasta. Hänen tutkimuksensa käsitteli mm. heiton lähtökulmia, lähtönopeuksia ja lihasaktiivisuutta. Apuna oli aikanaan uutta teknologiaa, kuten sähköinen heittoportti, joka mahdollisti tarkkojen teknisten muuttujien mittaamisen.
Myöhemmin tutkimusta jatkettiin mm. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Ari Aarniovuori tarkasteli vuonna 2010 opinnäytetyössään poika- ja naisheittäjien eroja. Tutkimuksessa hyödynnettiin suurnopeuskameroita, plantaarisia painemittauksia ja kehonkoostumusanalyysejä. Tavoitteena oli löytää ne tekijät, jotka parhaiten selittävät lähtönopeuden – ja sitä kautta pitkän kaaren – syntymistä.
KIHU:n rooli lajianalyysissä
Suomessa toimii myös Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU), joka tuottaa dataa valmennuksen tueksi. KIHU on analysoinut keihäänheittoa mm. videoinnin, voimantuottoprofiloinnin ja teknisen mallintamisen avulla. Tietoa on siis kertynyt vuosikymmenten ajan, mutta käytännön vaikutus kansainväliseen kilpailukykyyn on ollut rajallinen.
Tokion esimerkki – maailmanlaajuinen keihäs
Tokion MM-kisoissa nähtiin lajin globaali leviäminen. Loppukilpailuun ylsivät mm. Grenadan Anderson Peters (89,53 m), Kenian Julius Yego (85,96 m), Pakistanin Arshad Nadeem (85,28 m) ja Intian olympiavoittaja Neeraj Chopra (84,85 m). Lisäksi mukana oli heittäjiä Trinidad ja Tobagosta, Sri Lankasta ja Australiasta. Perinteinen suomalaisdominanssi on kadonnut – ja samalla paljastui, että tutkimuksen ja käytännön välinen kuilu on yhä olemassa.
Miksi tutkimus ei ole kääntynyt menestykseksi?
- Vaikka biomekaniikan tutkimus on tuottanut arvokasta tietoa, pelkkä data ei vielä tee mestareita. Ongelmia voi etsiä kolmesta suunnasta: Valmennuksen siirtovaikutus: Onko tutkimustieto todella viety käytännön harjoitteluun ja kilpailutekniikan hiomiseen?
- Urheilijapolku: Riittääkö lahjakkuusreservi, vai jäävätkö potentiaaliset heittäjät jo varhaisessa vaiheessa muiden lajien houkuttelemiksi?
- Kansainvälinen kehitys: Kun keihäänheitto on levinnyt ympäri maailmaa, kilpailu on koventunut. Monet maat hyödyntävät samoja teknologioita ja valmennusmenetelmiä kuin Suomi.
Tulevaisuuden näkymät…
Suomalaisella keihäänheitolla on edelleen vankka tutkimusperusta ja arvokasta osaamista. Menestyksen palauttaminen kansainväliselle tasolle edellyttää kuitenkin tutkimuksen, valmennuksen ja urheilijoiden tiiviimpää vuoropuhelua. Vasta kun biomekaniikan analyysi käännetään päivittäiseksi harjoitteluksi ja urheilijakeskeiseksi kehityspoluksi, voidaan odottaa paluuta mitalikantaan.
M KEIHÄS, karsinta (raja 84,50)
Loppukilpailuun selvinneet:
- Anderson Peters GRN 89,53 Q SB
- Julian Weber GER 87,21 Q
- Julius Yego KEN 85,96 Q SB
- David Wegner POL 85,67 Q PB
- Arshad Nadeem PAK 85,28
- Neeraj Chopra IND 84,85 Q
- Curtis Thompson USA 84,72 Q
- Jakub Vadlejch CZE 84,11 SB
- Keshorn Walcott TTO 83,93
- Sachin Yadav IND 83,67
- Cameron McEntyre AUS 83,03 PB
- Rumesh Pathirage SRI 82,80