Miksi hallituspuolueiden kannatus nousee, vaikka Suomi voi huonosti?
Miten on mahdollista, että hallituspuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset kasvattavat kannatustaan samaan aikaan, kun Suomen talous ja työllisyys ajautuvat yhä syvemmälle kriisiin? Lupauksia annettiin, mutta todellisuus kulkee täysin toiseen suuntaan.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus lupasi kunnianhimoisesti luoda 100 000 uutta työllistä. Kun hallitus aloitti kesäkuussa 2023, työllisiä oli 2 737 000. Tavoite oli siis selvä: Suomeen piti syntyä 2 837 000 työllistä.
Todellisuus on karu. Tilastokeskusn työvoimatutkimuksen mukaan elokuussa 2025 työllisiä oli enää 2 594 000. Suunta ei ole vain väärä – se on vastakkainen. Hallitus ei ole matkalla kohti tavoitettaan, vaan yhä kauemmas siitä.
Jos Orpon hallitus jatkaa kesäkuuhun 2027 asti, sen pitäisi seuraavien 16 kuukauden aikana luoda peräti 243 000 uutta työllistä. Se tarkoittaisi työllisyysihmettä, jollaista Suomessa ei ole nähty edes nousukausina – saati sitten taantumassa, leikkausten ja ostovoiman romahduksen keskellä.
Silti gallupit näyttävät hallituspuolueille kasvavaa kannatusta.
Jokin ei täsmää
Hallitustaival on nyt puolessa välissä. Tulokset ovat karuja: ostovoima heikkenee, epävarmuus lisääntyy ja yhä useampi joutuu pohtimaan, miten selviää seuraavasta kuukaudesta. Silti gallupit näyttävät hallituspuolueille vihreää valoa.
Selitys ei löydy onnistumisista, vaan vaihtoehdottomuudesta.
Miksi ihmiset silti äänestävät Kokoomusta?
Kokoomuksen kannatus nojaa tällä hetkellä vahvasti ”talouskurin uskottavuuteen”. Monille äänestäjille – erityisesti keski- ja hyvätuloisille – vaihtoehto ei ole helppo: talous on huonossa kunnossa, mutta sen koetaan johtuvan globaalista tilanteesta, korkojen noususta ja edellisen hallituksen velkapolitiikasta, ei yksinomaan nykyisestä hallituksesta.
Kokoomusta äänestetään, koska sen väitetään “osaavan talouden”. Vaikka velka kasvaa, työttömyys pahenee ja leikkaukset osuvat pienituloisiin, moni ajattelee, ettei muilla olisi sen parempaa ratkaisua. Kipeät päätökset hyväksytään, koska niille on opetettu nyökyttelemään. Talouskurista on tullut itseisarvo, ei väline parempaan elämään.
Perussuomalaisten kannatus taas kertoo protestista, joka ei ole kadonnut – se on vain siirretty syrjään. Monelle äänestäjälle maahanmuutto ja identiteettipolitiikka painavat enemmän kuin työllisyysluvut tai julkisen talouden tila. Kun arki kiristyy, syyllisiä etsitään muualta kuin omista valinnoista tai omasta puolueesta.
Gallupit eivät myöskään kerro koko totuutta. Niihin vastaavat herkemmin ne, joilla on vakaa työ, kohtuullinen tulotaso ja aikaa pohtia mielipidettään. Ne, joita työttömyys, velka ja epävarmuus eniten kurittavat, katoavat tilastoista. Hiljainen enemmistö ei näy prosenttiluvuissa.
Opposition tilanne ei ole sen lohdullisempi. SDP ja sen puheenjohtaja Antti Lindtman seuraavat vierestä, kuinka kannatuserot elävät, mutta todellinen vaihtoehto hallituksen linjalle ei ole vieläkään kirkas. Kritiikki yksin ei riitä, jos uskottava suunta puuttuu.
Ehkä suurin ongelma ei ole se, että hallituspuolueet pärjäävät gallupeissa. Suurempi ongelma on se, että yhä useampi suomalainen on lakannut uskomasta politiikan kykenevän parantamaan arkea. Kun toivo katoaa, äänestetään tottumuksesta, pelosta tai siksi, ettei nähdä mitään parempaa.
Valitaanko gallupeihin ihmiset elintason mukaan?
Tutkimusten mukaan:
- Hyvätuloiset ja vakaassa työmarkkina-asemassa olevat vastaavat gallupeihin aktiivisemmin
- Taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat jättävät herkemmin vastaamatta
- Tämä vääristää kannatuslukuja hallituspuolueiden eduksi
Lisäksi gallup ei mittaa vaalipäivän käyttäytymistä, vaan hetken tunnetta. Ihminen voi vastata gallupissa toisin kuin äänestyskopissa. Se ei ole luottamuslause hallitukselle. Se on hälytysmerkki koko yhteiskunnalle.