Kristiina, 61, on punkkari – ”Vanha voin olla, mutta aikuinen en koskaan”

Helsinkiläinen Kristiina Rautio, 61, on kulkenut elämänsä rohkeasti omannäköistä polkua. Hän löysi punkin jo nuorena ja kertoo sen antaneen itsevarmuutta sekä tilaa kapinoida.

”Vanhempani järkyttyivät”

Kristiina muistaa yhä kirkkaasti vuoden 1984, kun hän palasi au pair -vuodeltaan Englannista kotiin Kemiin. Vastassa oli järkyttynyt perhe.

– Äiti alkoi itkeä minut nähdessään ja isä piti mykkäkoulua kahden viikon ajan. Minulla oli pinkki irokeesi, nenäkoru ja musta huulipuna. He odottivat kotiin tytärtään, mutta vastassa olikin variksenpelätin, Kristiina kertoo.

Myös pieni kotikaupunki otti uuden lookin vastaan hämmentyneenä. – Ystäväni kertoi, että kahteen viikkoon kauppaopistossa ei puhuttu muusta kuin minusta, Kristiina muistelee.

Siksi muutto Helsinkiin vuonna 1988 tuntui vapauttavalta: ulkonäkö ei enää ollut kenenkään ongelma.

Punkin voima

Kristiina kiinnostui punkista vuonna 1980 kuultuaan Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma -kappaleen. ”Olin kiltti hevostyttö, joka sai punkista väylän olla kapinallinen.”

Lontoossa hän syvensi suhdettaan alakulttuuriin. Hän seurusteli punkkari-Brianin kanssa, yöpyi vallatuissa taloissa, nukkui metrossa ja hengaile King’s Roadilla, jossa turistit ottivat kuvia ja antoivat rahaa. Ne käytettiin omenasiideriin ja keikkalippuihin.

Erilaisuus myös vahvuutena

Aikuisuudessa ulkonäkö on herättänyt hämmennystä lähinnä konservatiivisissa piireissä. Rotukissatuomarina Kristiina sai kuulla suoraan, ettei häntä kutsuttaisi ulkomaille ulkonäkönsä vuoksi. Hän kuitenkin osoitti epäilijät vääriksi ja on sittemmin tuomaroinut näyttelyissä ympäri maailmaa.

– Olen kuullut nuoremmilta tuomarikollegoilta, että olen raivannut tilaa erilaisuudelle. Se, että erotun joukosta, on lopulta ollut hyvä juttu, Kristiina sanoo.

”Vanha voin olla, mutta aikuinen en koskaan”

Kristiina asuu Helsingissä yhdeksän kissan kanssa, työskentelee klinikkaeläinhoitajana ja myyjänä sekä toimii Rotukissayhdistyksen hallituksessa. Vapaa-ajallaan hän käy punk-keikoilla ja jatkaa tuomarointia.

– Ilman punkia olisin ehkä jäänyt Kemiin ja elänyt hyvin toisenlaisen elämän. Punkin ansiosta olen uskaltanut tehdä omannäköisiäni ratkaisuja. En välitä pätkääkään siitä, miten kuusikymppisen tulisi käyttäytyä tai miltä näyttää. Välillä teen tyhmiä valintoja, mutta ainakin koen eläväni. Vanha voin olla, mutta aikuinen en koskaan, Kristiina toteaa.

Kristiinan tarinan kertoi ensin Ilta-Sanomat