Verenpunainen kaupunki – Taistelu Kemistä 1944
Lokakuun 7.–8. päivinä 1944 Kemi muuttui veriseksi taistelutantereeksi. Lapin sodan alkuvaiheessa suomalaiset joukot pyrkivät karkottamaan saksalaiset Kemistä, sillä kaupungissa oli strategisesti tärkeitä teollisuuslaitoksia ja satama.
Taistelut olivat kiivaita ja armottomia — vain kahdessa päivässä kaatui 59 suomalaista sotilasta. Siviiliväestö jäi keskelle tulimyrskyä, ja kaupungin kohtalo oli pitkään epävarma.
Moniääninen romaanikuvaus
Pekka Jaatisen teos Verenpunainen kaupunki kertoo näistä tapahtumista usean henkilön näkökulmasta: suomalaisen everstiluutnantin ja luutnantin, saksalaisen SS-kapteenin sekä kahden nuoren kemiläissisaruksen, Lainan ja Toivon. Näin syntyy kokonaiskuva, jossa yhdistyvät sotilaallinen jännite ja sodan inhimillinen tragedia. Tarinan aikana paljastuu myös vaiettu salaisuus — suomalaisen taisteluosaston komentajan heikko terveydentila juuri kriittisten taisteluiden aikaan.
Karihaaran ja Marttalan maisemat
Kirjassa esiintyvät paikat eivät ole vain historiallisia — ne voivat olla myös henkilökohtaisia muistoja. Karihaara ja Marttala, minun lapsuusmaisemat, näkyvät vahvasti teoksen kuvauksissa. Massamakasiinin ympäristössä käydyt taistelut ovat osa tätä historiaa. Entisen Kemi-yhtiön pääkonttorin seinällä sijaitseva Luton miesten muistolaatta muistuttaa yhä niistä (59 kaatunutta), jotka kaatuivat puolustaessaan kaupunkia.
Luton miehet
Luton miehet olivat vuonna 1941 Ivalossa perustettu Petsamon erillisosasto, joka jatkosodassa taisteli Petsamon Luttojoella ja Lapin sodassa mm. Kemissä. Heidän tehtävänään oli aluksi suojata Kemin teollisuuslaitoksia Lapin sodan alkaessa. Kemin taistelujen jälkeen osasto jatkoi kohti Sodankylää seuraten vetäytyviä saksalaisia.
Kirjailija
Pekka Jaatinen (s. 1966) on raahelainen kirjailija, markkinointimerkonomi ja mediatieteen kandidaatti. Hän on toiminut Kalevan kolumnistina ja kriitikkona vuodesta 2005. Jaatisen romaanit tunnetaan perusteellisesta taustatyöstä, moniäänisestä kerronnasta ja historiallisesta tarkkuudesta.
Tekstinäyte kirjasta
”.. Vastarannalla meikäläiset makasivat heinikossa ja muutamassa pajupuskassa niin litteinä, ettei heitä voinut nähdä ellei aivan tarkasti tiennyt mistä katsoa. Ruokalaan ja paloasemalle vielä majoitetut miehemme kävelivät siltaa kohti yrittäen esittää, ettei tässä kiire ole tekee kuka hyvänsä mitä tahansa.
Saksalaissotilaat jakoivat lentolehtisiä ja näyttivät samalla hätistelevän siviilejä tiehensä. Siltavartiostamme näin enää vain yhden miehen seisovan puomin luona. Vaihtoon ilmeisesti menossa ollut taistelijapari seurasi tilannetta siltavartijan tiilikopin takaa, Ruokalan ja tien välissä seisoskeli myös muutama meikäläinen. Nämä mitä ilmeisimmin vastaheränneet miehet haukottelivat ja venyttelivät käsiään, katselivat ja kuulostelivat taivaalle ja pöllämystyneen laiskan näköisinä seurailivat mitä ympärillä tapahtuu.
Mustan Uula ryntäsi ohitseni ja syöksyi päällikön kanssa saman tukkipinon kulmalle; minä hyppäsin itse itselleni ajankuluksi jo aikaa sitten kaivamaani poteroon.
– Me lähdetään Uulan kanssa käväsemään komentopaikalla! Luutnantti Örö huusi tukkipinon kulmalta. – Ota komento siksi aikaa. Ehdottomasti ei saa avata tulta, jos sakemannit eivät avaa ensin.
Jatketaan suojelu- ja vartiointitehtävän mukaisesti! Viimeiseen asti entisellä tehtävällä!! Oli pakko huutaa, vastarannalle oli ilmestynyt kaartelemaan propaganda-auto. Katolle asennetuista kovaäänislaatikoista kaikui sensaationhakuinen särisevä nenä-ääni, joka julisti saksalaisten tulkintaa Tornion tapahtumista. Minua hymyilytti, miehiä ei. Tieto oli meillä vain komppanianpäällikkötasolla.
– Torniossa on suoritettu kommunistivallankaappaus, megafoniauton laatikot kailottivat. – Kemissä kaikkien asukkaiden on pysyttävä kodeissaan! Torniossa on suoritettu kommunistivallankaappaus!
Luutnantti Örö ja kersantti Musta lähtivät pinkomaan soutuveneelle saaren takarantaa kohti. He katosivat näkyvistä sahahallin kulman taakse. Vähähaaran yli oli vain muutama veto Pajusaareen ja sieltä jo pääsi maata pitkin everstin luokse. Siviilit häipyivät vastarannalla vähitellen näkyvistä ja pojat katosivat paloaseman tornista. Mitä vähälukuisemmaksi sotilaamme kaupan ja ruokalan kulmilla kävivät, sitä nopeammin siviilit liikkuivat. Minua pelotti, että saksalaiset aloittaisivat rajajääkäreidemme yöllä Ajoksessa suorittaman operaation takia nyt täysimittaisen sodan koko Osastoa vastaan. Mietin kiivaasti edessä näkyvää mahdollista taistelukenttää. Tällaisessa lähes kaupunkimaisessa ympäristössä ja joukko-osastot vastatusten -tilanteessa saattaisimme helposti jäädä alakynteen. Röytästä korkeintaan voisimme meritse saada huoltoa ja täydennystä Kemiin, jos tilanne Torniossa kehittyisi kannaltamme suotuisasti.
Saksalaiset näyttivät kuitenkin jäävän niille paikoille, joille hetki sitten olivat vauhdilla asettuneet. He eivät olleet ampuneet laukaustakaan, kuten emme mekään. Kurkistin selkäni taakse: kersantti Musta ja luutnantti Örö olivat veneineen jo Vähähaaran toisella puolella. Heidän veneensä näkyi Pajusaaren rannassa. Punnersin itseni montusta ja lähdin puutavarapinojen suojassa juosta hölkyttelemään siltavartijan tiilikoppia kohti. Miehet olivat asemissaan melko rauhallisen näköisinä. Korpisotureiden silmät tuikkivat kypärän lippojen alta vakavina ja tarkkaavaisina.
Koska kaikesta näki, etteivät saksalaiset sittenkään olleet tosissaan tulossa päälle, astelin melko rehvakkaasti sillalle ja menin jututtamaan puomilla paikoillaan pysynyttä tutun näköistä sotamiestä. Hänkin oli saanut saksalaisilta lentolehtisen. Hän ojensi lapun nähtäväkseni. Paperi oli tiedotus ja siinä luki, että Kemissä vallitsee miehitystila..”
-AaaPee Harju
Kemin taistelu lokakuussa 1944 oli pienoisnäyte totaalisen sodan julmasta luonteesta: otettiin panttivankeja, uhkailtiin, käytettiin siviiliasukkaita suojakilpenä ja ammuttiin asuttuun kaupunkiin. Ohessa hyvä juttuartikkeli Kemin taisteluista!
- Suomi Sodassa (artikkeli)